Kun suru koskettaa

En ollut tähänastisen elämäni aikana menettänyt yhtään läheistä ihmistä, kunnes viime kuussa tärkeä ystäväni joutui auto-onnettomuuteen ja menehtyi nopeasti tapahtumapaikalla. Vain yksi puhelu sai kaiken muuttumaan. On ollut vaikea ymmärtää tapahtunutta ja sitä, että ystävä on poissa. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta olisin kaivannut jotain todistusaineistoa. Halunnut itse nähdä, että uskoisin. Ajan lähes joka ilta hautausmaan ohitse ja kaikki muistot palaa mieleen. Aika on mennyt nopeasti. Tuntuu, kuin ne surullisempaa surullisemmat hautajaiset olisivat olleet eilen.

Ystävän kuoleman jälkeen moni asia muuttui. Tai oikeastaan ajatustapa muuttui, jonka kautta oma käytös koki muutoksia. Päätin olla enemmän läsnä. Enemmän lasteni saatavilla. Näyttää tunteita avoimemmin. Kertoa, että välitän. Kehua - pienestäkin. Keskittyä kaikessa positiivisiin puoliin. Tosi moni stressiä tai mielipahaa aiheuttanut asia tuntui yhtäkkiä mitättömältä. Ihmiset tuntuivat valittavan pikkuasioista ja ihmettelin, miksei muut ymmärrä. Enhän itsekään ymmärtänyt aiemmin. Olin joskus kuvitellut, että menehtyneen ihmisen läheiset katuisivat joitain tekoja tai toivoisivat tehneen jotain eri tavalla. Ei se taidakaan olla niin. Itse en ainakaan harmitellut mitään tekemättä jätettyä vaan keskityin täysillä suremiseen ja niihin ihaniin yhteisiin muistoihin.

Kuluneen kuukauden aikana olen nähnyt ystäviäni useammin ja pitänyt heihin yhteyttä tiiviimmin. Olen halannut ja pussaillut lapsiani enemmän. Olemme viettäneet enemmän yhteistä aikaa perheen kesken. Tehneet retkiä puistoihin. Pakanneet eväät reppuun. Elämä on nyt ja tässä. Nauttikaa joka hetkestä!

 

Tutustu Jonnaan blogaajien esittelysivullamme! >>