Sadun Blogi - Sisustuksen ihanuus ja kamaluus

Joskus kun eräs ystäväni kysäisi minulta, millainen sisustus asunnossamme vallitsee, en oikein tiennyt mitä vastata. Ei meillä ole sisustusta, kuului vastaukseni. Meillä vain sattuu olemaan käytännöllisiä tavaroita paikoissa jossa ne ovat loogisia.

Vaikka asummekin jo toista vuotta hyvin rempatussa vuokrakaksiossa jossa potentiaalia olisi vaikka mihin, se ei ole mikään sisustuksellinen riemuvoitto. Suurin osa asunnon tavaroista on aikanaan kannettu kahdesta erilaisesta yksiöstä yhden katon alle kummemmin niiden ulkonäköä tai yhteensopivuutta kyseenalaistamatta. Koska ei tässä miljonäärejäkään olla, ei koko asuntoa huonekaluineen voi kertaheitolla uusiksi laittaa, eikä reilu vuosikaan meille ilmeisesti ole ollut tarpeeksi pitkä aika ko. asiaan perehtyä. Mutta kuinka sen asunnon keskeneräisyydestä kertovan koputuksen takaraivossa sitten saisi loppumaan? Ottamalla härkää sarvista; laittamalla kotiin sisustus, jota voi oikeasti kutsua sisustuksesi noudattaen pieniä yksinkertaisia askeleita. 

1. Siisti yleisilme siivoamalla! Kodin siisteys on suoraan verrannollinen viihtyvyyteen ja ulkoiseen kauneuteen. Tämähän ei suoranaisesti kuulu sisustukseen, mutta vaikuttaa siihen myös suuresti. Pyykinkuivaustelineen ei kuulu olla vakituinen sisustuselementti eikä pölypallot nurkissa kaunista ihanintakaan asuntoa. Ehkäpä tässä iässä olisi myös aika opetella petaamaan se sänky joka aamu, tai edes hankkia kaunis päiväpeitto jolla tuon unettavan pesän voisi päiväksi peittää. Puhtaaseen kotiin on aina ihana tulla, joten siistinä asunto olisi toki miellyttävämpi. Sitten kun sitä vielä jaksaisi ylläpitää puhtaana. Ehkäpä oikeilla siivousvälineillä tämäkin tehtävä olisi mieluisampi.

Pyykkiteline
Pyykkiteline ei ole se kaunein sisustuselementti.

2. Säilytysratkaisujen uudelleenpohdinta. Vaikka kiinteää säilytystilaa asunnosta löytyykin reippaasti, on se krääsällä saatu hyvin käytettyä. Ja tämä ei ole ainoastaan minun ongelmani, samaa vaivaa valittavat ystävätkin omissa kotikoloissaan. Olen törmännyt monessakin eri yhteydessä sanottavan, että kun jokaiselle kodin tavaralle on oma paikkansa, ne harvemmin tulee jätettyä lojumaan jonnekin. Mitä jos sitä paikkaa ei tavaralle ole? Etsi se paikka vaikka väkisin, tai hävitä tavara! Erilaisilla sisustuskoreilla ja näteillä laatikoilla saa säilytysratkaisutkin varmasti kivuttomasti kuntoon.

Kynttilät
Naisten tyypillisin sisustuselementti: kasa kynttilöitä jokaisella mahdollisella tasolla.

3. Tekstiileillä harkittu värimaailma. Harmoninen värimaailma on helppo luoda tekstiileillä, sisustustyynyillä, sopivan sävyisillä verhoilla, matoilla ja pöytäliinoilla. Kukaan ei halua kodistaan päänsärkyä, joten värimaailma kannattaa säilyttää hillittynä ja harmonisena. Keltainen matto voi olla katseenkiinnittäjä ja sisustuksen piristäjä, mutta yhdistettynä yhtä näyttävään siniseen verhopariin voi kylässä käyvä anoppikin jo ennustaa migreenikohtauksen. Tekstiileillä saa myös hyvin huijattua silmä niin, että kukaan ei (toivottavasti) huomaa eteisestä paistavan tammenvärisen lipaston tappelevan täysin olohuoneen tummanruskeaa olemusta vastaan.

Verhot
Väriä asuntoon voi helposti tuoda esimerkiksi verhojen muodossa. Vaikka koko asunto olisi muuten harmaa ja pimeä, kirkkaanväriset verhot piristävät näkymää kummasti.

4. Pidä kiinni persoonallisuudesta. Nettiä selatessa vastaan tulee todella paljon valkoisella kuorrutettuja asuntoja joissa joka tavaran sijaintia on harkittu pitkään, jotka ovat niin siistejä ja steriilin näköisiä että itselläni varmaankin olisi sellaisessa vieraillessaan olo kuin norsulla posliinikaupassa. Hyvin usein huomaan ihailevani näitä asuntoja lehtien sivuilla ja blogeissa, mutta en voisi ikinä kuvitellakaan asuvani sellaisessa. Jos koti näyttää enemmän näyttelytilalta kuin huoneistolta jossa vietämme suurimman osan ajastamme, tiedän että jossain on mennyt vikaan. Pieni epätäydellisyys on monesti täydellisempää kuin virheetön olemus.

5. Kuuntele myös toista osapuolta. Niin. Tämäpä onkin se vaikein osa. Kun sitä mukavaa vuokrakaksiota kanssani asuttaa perussuomalainen mies, jonka sisustussilmä tuntuu joskus olevan samaa tasoa oman surkean koordinaatiokykyni kanssa, tulee tahtomattakin vastaan tilanteita joissa joutuu hampaita kiristellen nielemään omat näkemyksensä. Sen verran kuitenkin kunnioitan miehen mielipiteitä, että minulla ei käy mielessäkään tuoda kotiimme tavaroita tai muita elementtejä kysymättä ensin häneltä. Kun koti kuitenkin jaetaan yhdessä, täytyy kummankin osapuolen siellä viihtyä. Toisaalta, vaikka mies jo kerran teilasi ”loistavan” ideani sisustustarrojen hankkimisesta, voisin sen jonain päivänä salaa toteuttaa. Pieni kapina pitää sisustusmotivaation hereillä!

Ei se kodin sisustaminen ilmeisesti mitään rakettitiedettä ole, mutta jos siihen ei löydy intohimoa, voi muutoksen aloittaminen olla yllättävänkin hankalaa. Siksipä tavoite; koti kuntoon vuoden 2015 aikana? Työstäminen on aloitettu jo ajatuksen tasolla, seuraavaksi täytynee siis aloittaa käytännön toiminta.