Miten meistä tuli perhe?

Me tavattiin mieheni kanssa kesällä pian viisi vuotta sitten. Baarissa, missä moni muukin rakkaustarina on saanut alkunsa. Ensin jatkettiin iltaa yhdessä ja siitä eteenpäin oltiin tosi tiiviisti yhdessä. Molemmista vaan tuntui siltä, että tässä tää nyt on. Ihminen, jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Oltiin tapailtu ehkä pari kuukautta, kun yhtenä iltana hain apteekista raskaustestin. En ollut todellakaan varma raskaudesta, mutta pientä epävarmuutta oli ilmassa. Kun testiin seuraavan aamun testihetkellä piirtyi kaksi viivaa, en suoraan sanoen tiennyt mitä ajatella. Olin haaveillut vauvasta jo pitkään, mutta äitiys yllätti vähän erilaisessa elämäntilanteessa, kuin mitä olin etukäteen kuvitellut. Ensin piti tapailla ihan rauhassa ja tutustua toiseen kunnolla. Sitten oltaisiin muutettu saman katon alle ja sen jälkeen olisi ollut kihlauksen aika, häät ja lopulta vasta vauva. Nyt kävikin toisin. En edes vielä tuntenut koko miestä ja nyt odotin tälle vauvaa. Salaa pelkäsin, että mies lähtee ja jään yksin vauvan kanssa, koska abortti ei ole ollut itselleni koskaan vaihtoehto.

 

Olimme onneksi ensitapaamisilla ehtineet puhumaan lapsista tuon miekkosen kanssa, joten tiesin, ettei tilanne ole aivan toivoton. Molemmat oli varmoja, että halutaan olla yhdessä aina, tuli mitä tuli. Lapsia halusi kumpikin, joten asiaa ei tarvinut sen enempää miettiä. Mies oli alusta asti aika innoissaan. Tietysti se ensireaktio oli varmasti hämmennys, mutta tosi nopeasti puoliso tottui ajatukseen ja alkoi suunnittelemaan vauvahankintoja ja meidän elämää eteenpäin. Eniten stressasin läheisten reaktioita. Mies osasi sanoa oikeat sanat oikeissa tilanteissa: "Me ollaan tässä yhdessä". Turhaan jännitin läheisten reaktioita. Kaikki olivat onnellisia meidän puolesta. Ne ystävät, jotka eivät osanneet iloita, jäivät sillä hetkellä pois meidän elämästä.

Ensimmäiseksi etsittiin yhteinen koti. Vuoden kuluttua ensitapaamisesta kihlauduttiin ja meille syntyi pieni tyttö. Ehdittiin asua yhdessä hetki, ennen kuin perhe kasvoi yhdellä. Häiden aikaan tytär täytti vuoden ja pian sen jälkeen alettiin yrittämään tytölle pikkusisarusta. Elämä vei mukanaan. Mitäs sitä himmailemaan, kun kaikki tuntuu oikealta? Oli onni, että tämä viisi vuotta sitten tapaamani mies oli vastuuntuntoinen ja omasi ne luonteenpiirteet, joita miehessä arvostin. Näin oli tarkoitettu. Nyt häistä on kulunut kolme vuotta ja meillä on vajaa 4-vuotias rauhallinen tytär sekä reilu 1-vuotias touhukas poika. Mitään en matkan varrelta muuttaisi.

Tutustu Jonnaan blogaajien esittelysivullamme! >>