Lyhyt pikkulapsiaika

Havahduin taas yhtäkkiä siihen, että meidän nuorimmainen täyttää reilun kuukauden kuluttua kaksi kokonaista vuotta. Vauva-aika oli hetkessä ohi ja nythän tuo pikkumies on jo niin iso, että kerhonkin saisi jo keväällä aloittaa. Vaikka arjessa on välillä hetkiä, kun molemmat tinttailee yhtäaikaa ja ruokakaupassa käyminen on yhtä sirkusta niin oon silti sitä mieltä, että meillä on jo aika helppoa. Voi olla, että mies tai omat vanhempani nauraisi räkäisesti, jos sanoisin tän ääneen, mutta siltä musta oikeasti tuntuu. Lapset leikkii välillä hyvin keskenään ja on tosi omatoimisia eivätkä paljon apua kaipaa.

Meillä on muutenkin annettu lapsille lusikka käteen jo kymmenenkuisena ja siitä lähtien ovat itse syöneet ruokansa. Liam osoitti jo kauan sitten kiinnostusta pukemista kohtaan ja vetää kengätkin itse jalkaan ennen kuin lähdetään ovesta ulos. Isosiskon touhujen seuraamisesta on varmaan ollut hyötyä. Vaipat jäi suurimmaksi osaksi pois jo kesällä 1,5-vuotiaana ja poju käy omatoimisesti vessassa. Äitiä ei ole koskaan kaivattu leikkeihin ja sylissä istutaan tosi harvoin.

Ainut juttu, mihin toivoisin muutosta on se, että pinnasängystä juniorisänkyyn siirtymisestä lähtien illat ovat kuluneet pojan sängyn reunalla siihen saakka, kunnes pieni nukahtaa. Toisaalta tämäkään vaihe ei varmaan kestä kauaa, vaikka se tässä hetkessä tuntuu ikuisuudelta. Eipä näitä silitetä uneen isoiksi asti ja toisaalta nautin siitä, että ollaan lähellä ja saan silitellä tuon pörröistä pellavapäätä illan pimeinä tunteina. Tulee ainakin kerran päivässä pysähdyttyä kunnolla, keskityttyä siihen hetkeen ja mietittyä kulunutta päivää. Se minkä vuoksi tämä taapero on tuntunut niin vauvalta, on se, että poika ei ole kauheasti osoittanut kiinnostusta puhumista kohtaan. Moni samanikäinen puhuu jo lauseita, mutta meidän Liam ei ole vielä kertaakaan sanonut edes sanaa "äiti". Viime päivinä joitakin sanoja on alkanut kuitenkin tulemaan, joten eiköhän sitten 2-vuotiaana jo jotain puhuta :)


Esikoinen on 4,5-vuotias ja tarvitsee päivän aikana selkeästi omaa rauhaa. Viihtyy keittiönpöydän ääressä piirtelemässä ja värittämässä tai omassa huoneessaan rakentamassa pikkulegoilla, hamahelmillä tai geomaceilla. Myös askartelu on ollut aina pop, mutta äidin ja tyttären yhteinen askartelu on jäänyt ainakin tosi vähälle. Naapurissa asuvat saman ikäiset kaksostytöt käy välillä soittelemassa ovikelloa ja pyytämässä ulos leikkimään. On ollut outoa päästää tytöt keskenään pihaan, mutta niin se vaan menee. Onhan nuo nyt jo niin isoja, ettei äitien tarvitse jatkuvasti katsoa vieressä. Välillä kyläillään naapurissa ja välillä meilläkin juoksee kuusi ipanaa (äiteineen tosin).

Yökyläilyt on kaveripiirissä aloitettu ja innolla odottelenkin kun lapsilauman vuoro on tulla meille yöksi ;) Meidän arkajalka ei vielä uskalla mennä yöksi kavereille, kun olivat vasta viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Mummolassa yötä niin, ettei me oltu nukuttamassa. Sekin vähän jännitti etukäteen. Uhmaakin on ilmaantunut, mutta se kuuluu ikään. Syli ja rajat on selkeästi ne kaksi tärkeintä juttua esikoiselle just nyt.

Vauva-ajan yöheräilyt, imetys, päikkäreille nukuttamiset sekä vaipanvaihdot ei tunnu missään, kun tietää, että ne on kuitenkin vaan hetkellisiä juttuja, joita sitten jälkeenpäin jopa joskus ikävöi. Meidän lapsiluku ei kyllä vielä ole täynnä!<3

Tutustu Jonnaan blogaajien esittelysivullamme! >>