Kevättä kohti

Viime viikon aurinkoiset päivät ja räystäiltä tippuva vesi sai ainakin tämän sisustajan ajatukset kevääseen. Ja koska maaliskuu on virallisestikin se ensimmäinen kevätkuukausi, niin nyt saa ihan luvan kanssa suunnitella (ja toteuttaa) kotiin keväistä fiilistä.

Yksi tämän vuoden suurimmista sisustustrendeistä on viherkasvit – olivatpa ne sitten yksittäisinä oksina maljakoissa, suurina huonekasveina ruukkuihin istutettuna tai mummolatyyliin amppeleista roikkumassa. Minä sainkin jostain päähäni idean viherkasviasetelmasta, tiedättehän, sellaisesta harmonisesta kokonaisuudesta, jossa olisi erilaisia ja erikorkuisia viherkasveja sulassa sovussa keskenään. Ja pakkohan se oli sitten toteuttaa ihanan 60-lukulaisen tv-tason päälle.

Suurin innostus kyseiseen asetelmaan taisi olla upea keraaminen maljakko. Viherkasvit nappasin matkaani ruokaostoksilta ja kaksi muuta ”maljakkoa” löytyi kotoa kaappien kätköistä. Mielestäni siis hyvinkin edullinen tapa tuoda kevättä kotiin. Ja voihan tätä soveltaa lähestyvään pääsiäiseenkin. Viherkasvien tilalle ruukkunarsisseja ja rairuohoa, maljakoiksi vanhoja purkkeja ja purnukoita ja koko komeuden kruunaamaan muutama itse maalattu pääsiäismuna.

Aurinkoista maaliskuuta!

Tutustu Jossuun blogaajien esittelysivullamme! >>