Puotipuksut

Kesälomapuuhia

Kesä merkitsee monelle kauan ansaittua kesälomaa, jota on odoteltu lähes vuoden päivät. Suunnitelmia on tehty, rahoja on keräilty ja hellepäiviäkin ehkä toivottu. Suomen kesä on ehtinyt jo puoleen väliin, vaikka säät eivät olekaan suosineet. Monella lomat ovat jo takana, mutta monella myös varmasti edessä, onhan heinäkuu suomen suosituin lomakuukausi.

Lomaa voi viettää vaikkapa rentoutuen mökkirannassa.

Pienilläkin puuhilla saa lomaan helposti mukavaa sisältöä, ja tärkeintä onkin se, että loman jälkeen olo on rentoutunut ja työelämään palaa taas mielellään. Kun on suorittanut koko vuoden, voi lomakin mennä helposti suorittamiseksi. Suunnitellaan tarkkaan minne mennään ja mitä tehdään ja millä aikataululla. Lomapäiville ängetään mahdollisimman paljon täytettä, jotta varmasti loman jälkeen ei tarvitse miettiä sitä, ettei päiviä käyttänyt hyödyksi. Joillekin suorittaminen on luontaista, mutta löytyy myös meitä, joille loman aikana ei hoppuilla eikä hötkyillä.

Kukkapenkin hoitaminen on rentouttavaa lomapuuhaa

Puotipuksuilla on osa lomasta takana, mutta onneksi osa vielä edessä. Suomen kesä ei ole näyttänyt tähän mennessä parhaita puoliaan, mutta se ei estä lomasta nauttimista. Vaikka suuria suunnitelmia ei ole tähän mennessä ollutkaan, on jo pidetty loma kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Päiväreissu mökille grillaamaan tai kukkapenkin parissa puuhailemaan toimii hyvänä esimerkkinä yksinkertaisesta aktiviteetista. Mikäli käytössä ei ole mökkiä, löytyy monesta kaupungista yleisiä nuotiopaikkoja, jonne kuka vaan voi mennä iltaa viettämään. Osa nuotiopaikoista löytyy mukavan vaellusreitin varrelta tai pieneltä laavulta, ja siinähän päivä kuluukin mukavasti kun paikalle tallustelee yksin tai hyvässä seurassa. Joskus vähemmän on enemmän.

Miltä kuulostaisi matka Olavinlinnaan?

Mikäli ulkomaanmatka ei kuulu kesäloman suunnitelmiin, voi sen sijaan harrastaa avartavaa kotimaanmatkailua. Vaikka käytettävissä olisikin vain päivän verran vapaata, voi siinäkin ajassa tehdä mukavia kotimaanreissuja sopivalla etäisyydellä sijaitsevaan kohteeseen. Yyterin hiekat houkuttelevat hellekelillä, mukaan vain piknik-eväät ja rantavarusteet ja mukava päivä on suunniteltu. Suomesta löytyy myös kauniita vanhoja linnoja, kuten Hämeen Linna, Olavinlinna ja Suomenlinna. Päiväretki historiaa havisevaan kohteeseen linnan viileisiin tiloihin sopii kaiken ikäisille. Pääkaupunkimme Helsinki tarjoaa monenmoista aktiviteettia shoppailusta nähtävyyksiin asti. Vaihtoehtoja on loputtomiin. :)

 

Mökin terassilla on hyvä viettää lämmintä - tai vähän viileämpääkin - kesäiltaa yksin tai hyvässä seurassa.

Kotonakin saa helposti aikaan mukavaa kesäpuuhaa. Vihdoin on aikaa lukea loppuun se jo jouluna aloitettu kirja, pestä ikkunalasit joiden likaisuus on häirinnyt jo monta kuukautta, tai vain viettää laatuaikaa perheen kesken. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Aurinkoisena päivänä voi ottaa aurinkoa pihalla tai parvekkeella, valvoa hieman myöhempään, saunoa ja käydä yöuinnilla. Loman tarkoitus on irtaantua arjen rutiineista, ja antaa aikaa itselleen sekä läheisilleen. Mikäli työmurheet eivät sinua loman aikana painaneet, on lomasi ilmeisen onnistunut.

 

Mitkä ovat sinun lomapuuhasi tänä kesänä? Vinkkejä otetaa vastaan, vielä on kesää jäljellä :)

 

Ihania kesäpäiviä toivottavat Puotipuksut Satu & Hanna