Joululahjastressiä

Joulunaika jakaa ihmiset usein rajusti kahteen eri kastiin. Toisella puolella seisovat ikuiset joulurakastajat, jotka alkavat soittaa joululauluja jo lokakuussa ja leipovat joulutorttuja pitkin syksyä. Toisella puolella majailevat taas ihmiset joita jouluhössötys ei voisi vähempää kiinnostaa. Kauppojen jouluvalikoima ahdistaa ja joululaulut ovat kirottua kuultavaa. Näitä molempia puolia kuitenkin yhdistää usein yksi asia; joululahjastressi!

Itse kuljen näiden kahden kastin välimaastossa, mutta allekirjoitan joululahjastressin täysin. Lahjoja on niin vaikea keksiä, varsinkin kun kaikki ideat on käytetty jo viime vuosina. Siksipä päätin omaksi helpotuksekseni ja teitä muitakin saman ongelman kanssa painivia varten koota joululahjaideoita. Poimi siis tästä vinkkejä ja vähennä stressiä!  :)

ÄIDILLE, SISKOLLE, KAVERILLE, TYTTÖYSTÄVÄLLE

Roosa Nauha-korvakorut ovat kauniit, mutta muistuttavat myös tärkeästä asiasta. Jokaisesta ostetusta Roosa nauha-korusta Kalevala Koru lahjoittaa 5€ Syöpäsäätiön Roosa nauha-keräykseen! Ajaton Ion Clear-rannekello käy monenlaiseen käteen. Kauneudenhoidosta kiinnostuneelle Joy of Finland-ihonhoitosarja on varma valinta. Naisilla tunnetusti on laukussa koko elämä, ja tavarat vaikea löytää. Insjön BagInBag-laukunjärjestäjän avulla saa kesytettyä pahimmankin laukkukaaoksen. Iltalaukun malliseen suojakoteloon voi sujauttaa iPhonen illanvieton ajaksi. Teenjuojalle sopii ihana Hunajainen teehetki-lahjapakkaus.  Sisustusintoilija innostuu varmasti tästä Qualy Sparrow avainnaulakosta.  Punaiset villasukat  lämmittävät jalkoja vielä pitkään joulunpyhien jälkeenkin.

 

KUMMILAPSELLE, PERHEEN PIKKUMURULLE

Ihanat eläimet-peli sopii eläimistä kiinnostuneen lapsosen leikkeihin. Kauniilla keinuhevosella keinuu perheen pienin pitkin joulun pyhiä, ja pitkään jälkeenkin. Vauvalle sopiva kaunis leikkimatto ilahduttaa varmasti pienen ihmeen perhettä. Monipuolinen värityssetti on loistava lahjaidea monen ikäiselle taiteilijanalulle. Suloinen Muumi-triangeli saa pienen muusikon iloiseksi. Upea puinen parkkihalli  takaa saajalleen monet hauskat leikkihetket!

 

VELJELLE, ISÄLLE, ELÄMÄSI MIEHELLE

Tyylitietoinen mies arvostaa Teemu Selänteen ja Kalevala korun suunnittelemaa K8SI-riipusta. Kalamiehen lahjapakettiin voi kääräistä Onkimies-uistinpakin. Laadukas kuulakärkikynä kulkee bisnesmiehen taskussa kokouksesta toiseen. Saunovalle moottoripyöriä palvovalle miehelle moottoripyörä-saunamittari on oiva valinta. Klassinen parranajokone on aina hyvä lahjaidea! Toiminnan mies tarvitsee taskuunsa näppärän monitoimityökalun.  Kosketusnäyttösormikkaat helpottavat älypuhelimeen koukuttuneen miehen puhelimenkäsittelyä vaikka ulkona vähän pakastaakin.


Helpottiko stressi hieman? Itse ainakin sain ostoslistan lähes valmiiksi. Siis tule vain joulu, minä olen valmis!

Ihanaa joulunodotusaikaa toivotteleepi Puotipuksu-Satu