"Eikö teitä ole koeteltu aiemmin?"

Meidän esikoinen oli tyytyväinen vauva. Ei mikään helppo nauratettava, mutta sellainen viileä tarkkailijatyyppi, joka ei turhasta huudellut. Päiväunien kanssa oli aina hankalaa, mutta tyttö makasi silti rattaissa silmät tapittaen ihan hiljaa. Muistan, kun joskus stressasin tuota päikkärittömyyttä ja vaunuttelin tytön kanssa kaksikin tuntia ja vauva senkun pysyi hereillä. Yöt meni hyvin ja tytsy nukkuikin pitkät pätkät - eipä ihme, ettei päikkärit 15 tuntisten yöunien jälkeen maistuneet.

Keskimmäinen oli taas eri laatua. Nukkui, nukkui ja nukkui. Muistan kun mies tuli töistä klo 16.30 ja poika oli nukkunut koko päivän. Felicia 2veekin kysyi joka päivä jossain kohtaa, että "Äiti, missä Liam on?" Ollut ehkä puoli tuntia silmät auki koko päivän aikana. Taisipa tuo tuhista kahdet kolmen tunnin päiväunet kahden vuoden ikään saakka ja nukkua silti yötkin hyvin. Neuvolasta saatiin useamman kerran neuvoksi herätellä poitsu kahden tunnin kuluttua, mutta ajattelin, ettei siinä ole mitään järkeä. Jos lasta väsyttää, niin antaa sen nukkua. Poju oli ensimmäistä kertaa hereillä äiti-lapsiryhmässä reilun vuoden iässä, vaikka koko vuoden olimme ryhmässä käyneet. Oli niin hauskaa, kun jätin pojan lattialle leikkimään ja autoin Feliciaa askartelussa, kun muut äidit kyselivät, että "kenen poika tää on?"

Meidän kaksi ensimmäistä lasta ovat nykyään aika rauhallisia luonteiltaan ja monesti äiti-lapsiryhmissä multa kysellään, että käyttäytyykö meidän lapset aina näin. Monesti muiden lasten juostessa, riehuessa ja kiljuessä nämä kaksi istuvat pöydän ääressä tehden palapelejä tai piirrellen. Nauroin, kun sain kuulla raskausaikana useammasta suusta, että "Toivottavasti teillä tulee olemaan enemmän hommaa kolmannen lapsen kanssa". Osaavathan nämä kumpikin myös villiintyä ja uhmata rajojaan varsinkin kotona, mutta aika vähäisissä määrin verrattuna moneen muuhun.

Nyt kun kolmas lapsi syntyi niin heti oli eri ääni kellossa. Odotin seesteistä pikkuvauva-arkea, mutta tyttö alkoi huutaa kurkkusuoraa huutoa jo synnäriltä kotiuduttuamme. Joka ikinen ilta siitä lähtien meillä on soinut white noise-meteli taustalla, kun ollaan heijattu ja kanneltu neitiä ympäri tätä keskustan kerrostalokolmiota - naapuriparat! Tätä on kestänyt nyt jo neljä kuukautta ja neuvolassa ihan ihmeteltiin, että eikö kolmen lapsen vanhempia ole koeteltu aiemmin. Eipä oikeastaan. Ja jos olisi niin voin vannoa, että enempää lapsia en olisi tehnyt. (Niin varmaan!) Harmittaa, että vauva-aika on ollut tällä kertaa näin paljon vaativampaa enkä ole osannut kunnolla nauttia pienestä vauvasta. En tosiaankaan odottanut meille koliikkivauvaa, vaikka itsekin olen huutanut elämäni ensimmäiset kolme kuukautta. Nyt ruokavalioni on muuttunut maidottomaksi, gluteenittomaksi, soijattomaksi ja viljattomaksi. Toivotaan, että dieetti tuottaa toivottua tulosta. Yllättävän yleistä koliikkikin kyllä on. Onneksi aika on silti mennyt nopeasti, jospa itkutkin pikkuhiljaa vähenee. Tosi paljon vaikuttaa yleiseen fiilikseen ja jaksamiseen. Tuntuu, että välillä on niin täynnä negatiivisuutta, että räjähtää. Oonkin yrittänyt kitkeä sitä pois ja opetella näkemään taas ne positiiviset asiat ykkösenä.


Ps. Meidän talon valmistumiseen on enää kuukausi aikaa ja oon niin tyytyväinen kaikkiin valintoihin tällä hetkellä. Aika ihanaa!